Työllistämistuki
Työvoimatoimistolla on mahdollisuus tarjota yrityksille ns. palkkatukea eli työllistämistukea, mikäli yritys työllistää hankalasti muilla toimenpiteillä työllistyvän henkilön. Tämä tarkoittaa käytännössä pitkäaikaistyötöntä, nuorta tai vajaakuntoista.
Tavoitteena on saattaa mahdollisimman monta vaikeasti työllistyvää takaisin työelämään ja takaisin uraportaisiin.
Työllistämistuki ja työsuhteen muoto
Työllistämistuki on pääsääntöisesti tarkoitettu työntekijän palkkaamiseen vakituiseen eli toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, mutta käytännössä työllistämistukea myönnetään silloinkin, kun työsuhteen muoto on määräaikainen.
Palkkatuki muodostuu kahdesta osasta
Työllistämistuessa on kaksi osaa, perustuki ja perustuen lisäosa. Perustuki on aina n. 505e/kk ja lisäosa max. 60% perustuen määrästä. Lisäosa määritellään aina tapauskohtaisesti. Perusteluina lisäosan voi olla jokin seuraavista.
- Työllistettävä on pitkäaikaistyötön
- Työllistettävä on vajaakuntoinen
- Työllistettävä on alle 25
- Yritys sitoutuu kouluttamaan tuettua työntekijää
Palkkatuen kesto
Palkkatukea myönnetään pääsääntöisesti puoleksi vuodeksi kerrallaan. Poikkeuksen tähän tekee oppisopimuskoulutettavat, joille palkkatuki myönnetään yleensä koko oppisopimuskauden (määräaikainen työsuhde) ajaksi. Oppisopimuksella työntekijää työllistettäessä tuen määrittelemis- ja myöntämisperusteet tosin ovat muutenkin erilaisia.
