Työttömyys.net Työttömyys

Yritykset säästävät hyvässä ja pahassa

Talouden kriisissä yritykset säästävät niin asioissa, joista kannattaa säästää, mutta myös asioissa, joissa säästäminen ei välttämättä ole kovin järkevää.  Taloussanomissa raportoidaan, että naurettavimmat säästötoimet ovat muuttaneet kokouspullat ja kahvikoneiden käytön maksullisiksi. Tämänkaltaiset säästötoimet voidaan luokitella säälittävän huvittaviksi.

Huvittavasta kaukana on kuitenkin säästötoimia, jotka saattavat olla jo laittomia. Esimerkiksi Componenta on poistanut työntekijöiden lomarahat ja tarjoaa niiden tilalle pikavippien kaltaista lyhytaikaista, korollista lainaa.

Myös palkanalennusten kanssa tulee olla tarkkana. Toki kannattaa käyttää tervettä järkeä ja miettiä, onko tilapäinen palkanalennus parempi ratkaisu kuin irtisanominen tai lomautus, mutta mihin tahansa ei saa suostua. Mikäli näinkin vakava tilanne tulee eteen, työnantajan kanssa voi yhteisymmärryksessä miettiä keinoja kustannussäästöihin ja siihen, miten kompromisseja kompensoidaan, kun ajat paranevat.


Halpalennot työttömälle

Halpalentoyhtiö Blue 1 tarjoaa nyt lennot työttömälle edullisempaan hintaan. Erikoinen markkinointitempaus on tässä taloustilanteessa onnistunut veto.

Blue 1 lupaa palauttaa 30% matkalipun hinnasta niille kuluttajille, jotka joutuvat työttömäksi matkan varaamisen ja matkustusajankohdan välillä toukokuuhun saakka. Nimenomaan lentoyhtiöt ovat kärsineet tiukasta taloustilanteesta, sillä halpalennot eivät ole käyneet kaupaksi epävarmuuden aikana.

Finnairin Taneli Hassinen kuitenkin ihmettelee Taloussanomissa, että “Mikä yhtiön pakottaa tuollaiseen tempaukseen”? Ottaen huomioon, että Blue1 kertoi oman henkilöstönsä kevääseen ajoittuvista lomautuksista joulun tienoilla, toivomme, että kampanja koskee myös Blue1:n omien työntekijöiden varaamia halpalentoja.


Kunnan leivissä tienaa lähes 3000€ / kk

Kunnan työntekijät tienaavat erittäin hyvin, paljastaa Tilastokeskuksen tuorein tutkimus. Tällä hetkellä keskipalkka kunnallisen puolen työssä on 2 714 euroa kuukaudessa. Vaikka lukemassa on mukana myös esim. terveyskeskuslääkärit, mediaanipalkkakin on peräti 2 415 euroa kuukaudessa.

Tutkimus on tehty kokonaispalkan mukaan, jossa huomioituna on myös mm. ylityökorvaukset sekä muut lisät. Palkat kunnallisella sektorilla ovat nousseet kohisten ainoastaan muutamassa vuodessa; kokonaisuutena lähes 10%. Opettajien palkat ovat kohonneet 9,6% vuoden 2006 jälkeen, kun taas lääkärien ansiot ovat nousseet noin 8%.