Päiväraha
Kela maksaa Suomessa asuvalle työssäoloehdon täyttävälle työttömälle päivärahaa. Työttömyyskassojen vastuulla oleva ansiosidonnainen sekä Kelan maksama peruspäiväraha myönnetään suurin piirtein samoilla ehdoilla kuin työttömyyspäiväraha.
Työttömyyspäivärahaan verrattuna ansiopäivärahan saamiseksi tulee olla töissä ja työttömyyskassan jäsenenä edelliset kymmenen kuukautta työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta.
Työttömyyspäiväraha edellytykset
- 17-64-vuotias
- Työtön työnhakija (ilmoittaudu työkkäriin)
- 65-67-vuotias vakituisesta työsuhteesta työnantajan vuoksi lomautettu
- Työkykyinen ja työkkärin tavoitettavissa oleva, jota ei ole pystytty työllistämään tai laittamaan koulutukseen
- …tai on väliaikaisesti esim. lakon vuoksi työtön, eikä lakon tarkoitus ole vaikuttaa palkkaan
Työttömyyspäivärahan saajan tulee myös olla jokin seuraavista:
- Kokonaan työtön
- Lomautettu
- Osa-aikatyössä
- Sivutoiminen yrittäjä (huom. päätoiminen yrittäjyys estää työttömyyspäivärahan)
Työttömyyspäivärahaa haetaan joko työttömyyskassasta tai Kelasta työvoimatoimistosta saatavalla lomakkeella tai verkossa neljän viikon välein. Ensimmäisen lomakkeen voi kuitenkin lähettää jo kahden viikon kuluttua siitä, kun on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi.
Työttömyyspäivärahan maksimiaika on 500 päivää. Tämän jälkeen maksetaan työmarkkinatukea Kelasta, joka on aina n. 25e / päivä. Päiväraha on siis hyvä keino työttömyyden alun ansionmenetysten paikkaamiseen, mutta pitkäaikaiseksi ratkaisuksi päivärahasta ei ole.