Ansiopäiväraha
Ansiosidonnaisella päivärahalla (ansiopäiväraha) turvataan samankaltainen toimeentulo kuin töissä ollessa on ollut. Tarkoitus siis on tehdä pudotus ansiotuloista yhteiskunnan tukien varaan mahdollisimman pieneksi. Toisin kuin Kelan maksamissa tukimuodoissa, ansiosidonnaisen maksamisessa ei oteta huomioon puolison tuloja, mutta silti lapsien määrä otetaan huomioon korottavana tekijänä.
Ansiosidonnaisen edellytykset
Ansiosidonnaista päivärahaa saadakseen tulee täyttää mm. seuraavat edellytykset.
- Olet kuulunut työttömyyskassaan 10 kuukauden ajan
- Työssäoloehtosi täyttyy (väh. 10kk töissä viim. 28kk aikana)
- Olet työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa
- Olet työmarkkinoiden käytettävissä ansiosidonnaisen saamisen ajalta
Ansiopäivärahan suuruus
Ansiosidonnainen koostuu 24,51 euron suuruisesta perusosasta, joka on 24,51 euroa ja palkan mukaan määräytyvästä loppuosasta. Ansiosidonnainen on ns. regressiivinen, eli mitä pienempää palkkaa nautit, sitä suuremman (prosentuaalisesti) ansiosidonnaisen päivärahan saat.
Ansiosidonnaisen päivärahan laskemisessa otetaan huomioon palkka ylityökorvauksineen sekä vuoro- ja sunnuntailisineen. Lomarahoja, bonuksia ja muita kertakorvauksia ansiopäivärahan laskemisessa ei oteta huomioon.
Ansiosidonnaisen korotettu ansio-osa
Korotettu ansio-osa tarkoittaa, että ansiosidonnaisen päivärahan lisäksi maksetaan 55% ansio-osan ja perusosan (24,51e) erotuksesta. Esim. 2000 euron kuukausipalkkaa saaneelle korotettu ansio-osa tarkoittaa reilua viittä euroa enemmän päivässä. Ansiosidonnainen päiväraha ja sen korotettu ansio-osa vaatii seuraavia:
- Olet ollut työttömyyskassan jäsen vähintään viisi vuotta
- Olet ollut ansiotyössä vähintään 20 vuotta
- Vakituinen työsuhde loppuu “tuotannollisista tai taloudellisista syistä”
Korotettua ansio-osaa hakiessa kannattaa pitää mielessä, että 20 v. ansiotyössä oloa kerryttää ainoastaan aika, jolta se kerryttää myös eläkettä. Erityisesti vanhemmalla ikäpolvella voi olla tilanne, jossa tämä aika lasketaan ainoastaan 23 ikävuodesta lähtien.